keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Luonnos kesäpaidaksi


Kuvitus Varamussalon juttuun syntyi tänään
Sloganin on lohkaissut Vesa Majanen Kymensanomissa.

Piirtäminen alkaa tuntua kiinnostavalta pitkästä aikaa. Paperia ei kulu vaikka heittäisin roskikseen kuinka paljon, eikä kyniä tarvitse teroittaa. Tosin kynänterä kuluu ajan kanssa, ja olenkin jo kerran vaihtanut sen. Taas huomaan, että on vain aloitettava odottamatta inspistä. Työ vie mukanaan jos on viedäkseen. Piirrän joka päivä edes vähän. ArtRage tallettaa luonnokset sellaisenaan, ja niitä on helppo jatkaa.

Digitaalisessa piirtämisessä kiehtoo se, ettei tässä kerry piirustusröykkiöitä. Ei leijaile hiilipölyä, ei haise fiksatiivi eikä tärpätti. Tulos on aineeton, vaikka kynä rahisee piirustuslautaa vasten kuin oikealla, karhealla paperilla. Vaikka rakastan materiaalin kosketusta, rapisevaa paperia, hiilen hankaamista kämmenellä, veitsen viiltoa puupintaan (puupiirrokset), väritelan rahinaa lasilevyllä, olen kumminkin lopen kyllästynyt tavaran kertymiseen työhuoneessani. Olen myös väsynyt näyttelyiden pystyttämiseen ja kaikkeen resuamiseen mikä siihen liittyy. Onhan se ollut antoisaa, niin kauan kuin sitä halusin. Nyt en enää halua, eikä minun tarvitse. Näin ajattelen nyt, enkä puhu tulevaisuudesta. Minun iässäni on aina tänään :)

7 kommenttia:

Marjattah kirjoitti...

Vähän pettyneenä huomaan, että tämä uusi jännä Dynaaminen Malli ei näytä yhtään niin erilaiselta tavallisimmalla näytön koolla tarkasteltuna. Läppärini 1280x800pix mahduttaa magazine-mallista vain uusiman postauksen. Taustallakaan ei ole juuri väliä, siitä näkyy vain pikkuisen sivun reunoilla.

Sensijaan iMacin 1920x1200 näyttää koko kivan asemoinnin.Ja taustaa varsin leveästi.

Marjattah kirjoitti...

Niinpä valitsen (toistaiseksi) oletusmalliksi Flipcardin. Sopii hyvin blogiin, jossa kuvat on tekstiä tärkeämmät. Flipcard onkin ainoa, joka näyttää tunnisteet (Label). Sekin voi muuttua, sillä Dynaaminen on alkuvaiheessa, kuten Buzz kertoo.

Kiiris kirjoitti...

Kadonneen viivan metsästäjälle tämä näkymä sopii mainiosti. Click vaan kuvaan ja juttu löytyy sieltä alta.
Kaikkiin noihin samoihin asioihin kyllästyneenä, eikä vähiten tilanpuutteen vuoksi (kaupungissa) lähes kaikki piirukset teen digitaalisesti, hiirellä (!). Laitoinkin pyynnön toiseen postaukseesi kokemuksistasi bamboo-kynän käyttäjänä. Mielessäni on hankinta. En halua liian monimutkaista, enkä toisaalta ihan simppeliäkään, jotain siltä väliltä.
Minä muuten pidän valtavasti piirustuksistasi. Oma taitoni ei yllä tuolle tasolle, mutta olen pirun kova yrittämään:)

Marjattah kirjoitti...

Kiirepakolainen, jos kääntelet kärsivällisesti näitä kortteja, löydät jutun jonka otsikko on ArtRage. Siinä yksilöin oman Bamboo-mallini, johon olen vallan tyytyväinen. Yhtään isompi ei piirustuslaudan tarvi olla (niitäkin löytyy) Käsi vaan joutusi tekemään laajoja kaaria. Ja kannattaa katsoa, mitä ohjelmia saa kylkiäisenä, kun ostaa tuon digikynän. Tykkään ArtRagesta niin paljon, etten edes malta kokeilla Corellia, joka myös tuli mukana. Monet kuulema tykkää kovasti juuri siitä.

Kiiris kirjoitti...

Kiitos. Menenkin tutkimaan tuon postauksesi (nyt vasta!) Itselläni on Adoben Illustrator sovelluksena, josta en luovu mistään hinnasta. Aiemmin pusasin Corelilla, mutta nyt kyllä liputan Illustratorin nimeen. Vain kynä puuttuu, tuo pirun hiiri kun lähtee välillä ihan omille teilleen ja sotkee kaiken. Ja nyt siis bamboosta lukemaan. Huiskis!

Vallaton mummeli kirjoitti...

Hihhei, tämä slogan osui ja upposi. Voisin jatkaa: keittiön pöytä ei ole täynnä lehtiä ja mainoksia, se vain näyttää siltä :D

Marjattah kirjoitti...

Sopii moneen. Oikealla asenteella jaksaa paremmin :)