Linnut!

Toukokuu on lintujen aikaa! Myös omat lintuni lähtivät lentoon. Kolmentoista vuoden paussin jälkeen sain oman näyttelyn pystytettyä. Olin jo kuvitellut lopettaneeni. Selitin itselle ja muille, että verkkonäyttelyt riittävät. Mutta näin  vain kävi. Linnut saivat minut maalaamaan, ja tauluja kertyi parissa vuodessa työhuone tulvilleen. Nyt on esillä 70 kuvaa linnuista. Kaikki linnut olen itse kohdannut, ja näyttelyluetteloon kirjasin havaintopaikat.

Ripaus fantasiaa on realististen kuvien rinnalla: kolme pöllöseireeniä keramiikkaveistoksina. Ne olivat mukana edellisessä näyttelyssäni ”Hilpeät huilut”.(Keramiikkaa, okariinoja, paperitaidetta, seireenejä monenlaisia.)

Paikka on Kotkan Klubin yläkerran näyttelytila, joka on Kotkan Taideseuran käyttöön tarjottu. Näyttelyyn voi kivuta Klubin aukioloaikoina, eli arkisin lounasaikaan.

Tervetuloa!

Ensimmäinen pöllöni

Ajelimme varhain keväällä mökkiä kohti. Jotakin suurta lensi yhtäkkiä aivan tuulilasin edestä ja kurvasi metsään. Mies sai auton pysähtymään, peruutti,  sieppasi kamerani ja kiirehti ulos autosta, minä perässä. Tuolla!  Iso möhkäle oli asettunut männyn runkoa vasten. Mies näppäili kuvia kun varovasti sitä lähestyimme. Möhkäle oli selin. Hitaasti kääntyi pää, kunnes meitä tuijotti iso naama suoraan taaksepäin! Kuvia purkaessa linnun tunnistus onnistui. Se oli viirupöllö. Ensimmäinen pöllöni.

Otin pöllön pastellityön aiheeksi, ja sain sen kehystettyä vielä viime tingassa ennen näyttelyäni, jota nyt valmistelen. Siitä postaan seuraavaksi.

Tervaleppälehdossa

Tervaleppälehdossa (50 x 40cm)

Kotkalaisen luontoystävän tie vie usein Tervaleppälehtoon. Se on suojeltu, luonnontilainen pieni keidas Katariinan kaupunginosassa. Tiaisten, tikkojen ja oravien pelottomuus ihastuttaa, ja siksi kävelijällä on usein pähkinöitä taskussaan. Kuvan mummo ei tietenkään tähtäile  itseään, vaan kättään. Jopa pähkinänakkelista olen onnistunut nappaamaan kuvan näin!

"Selfien" kehystin vuosi sitten. Äskettäin irroitin sen kehyksistä, ja työ meni niin uusiksi että päiväsin sen tälle vuodelle. Tässä ajassa materiaali on tullut tutummaksi. Ilokseni huomaan, että korjailu on helppoa, ainakin laadukkaalla paperilla. Tässä on käytössä Canson Mi-Teintes-Touch.  Voin hangata pois huonon kohdan ja maalata sen uudelleen. Hyvä syy olla säästäväinen fiksatiivin käytössä...  Kuvassa keskeisin juttu on talitintin varpaiden kosketus, ja siksi käsi meni uusiksi. Käden perspektiivi oli korjattava. Ja kuinka ollakaan, kaikki muukin oli korjattava.
Nyt kiinnitin sen uudelleen vitriinikehykseen, jotta osaisin lopettaa korjailemisen. Ehkä se pääsee tulevaan näyttelyyni.