keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Bamboo Paper

Funky Dog
Edellisen postauksen koira on tässä tarkemmassa syynissä. Häneen tutustuin viisi vuotta sitten ChiangMaissa.

Wacomin Bamboo Paper löytyy Apple Storesta. Se on mutkaton kuin luonnoslehtiö. Eilen puistossa picnic-retkellä piirtelin maisemia tavallisella kumipää-styluksella. "Kyniä" on vain kuusi, osa voimakkaasti peittäviä, osa läpikuultavia. Jokaisella kynällä on kolme paksuutta valittavissa.  Värisävyjä on vain 36, mutta kerrostamalla löytyy rajattomasti sävyjä.

Toimintoja on niin vähän, että vasta-alkaja saa niistä selvän tuota pikaa. Perumispainike ja pyyhekumi tulevat pian tutuksi. Yksityiskohtiin pääsee käsiksi venyttämällä sormilla kuvaa isommaksi. Piirustuksia on helppo selailla, lähettää Kuviin, ja jakaa tietenkin.

Bamboo Paperille piirtäminen muistuttaa "oikeaa" piirtämistä siksi, että siinä ei ole mitään temppuja tarjolla. Ei kaavioita, ei kerroksia, ei symmetriatyökalua, filttereistä puhumattakaan. Vain ajatuksen, silmän ja käden yhteistyö. Siksi on tärkeää, että stylus-kynä tottelee kättä.

Tässä olen käyttänyt uutta stylus-kynääni: Adonit Jot Pro. Kosketusherkkyyden voi korvata kerrostamalla läpikuultavia sävyjä. Kynä miellyttää yhä.

(Kokeilin taas kallista Bluetooth-kynääni: Intuos Creative stylus 2. Tämä ohjelma tunnistaa kynän ja yhteydenmuodostus onnistuu. Ikäänkuin uusimmassa IOS-päivityksessä olisi tapahtunut jotakin? Kynä tuntuu tottelevan paremmin kuin viimeksi. Kyllä, kosketus on erityinen.)




3 kommenttia:

Liplatus kirjoitti...

Luulin koiraa valokuvaksi, kun katsoin blogini blogi luettelo kuvassa. Hieno!

Kuulostaa helpolta ja kätevältä osaajan käsissä.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Tämä tehty sillä uudella kynällä? Hieno! Liplatuksen sanoihin helppo yhtyä: "Kuulosta helpolta ja kätevältä osaajan käsissä."

Marjattah kirjoitti...

Paljon on piirrettävä. Joka kerta oppii tai keksii jotakin uutta.