Kuvitellen

Qawsalla

2012-03-01T11:28:00.000+02:00

Birzebbukan bussipysäkillä näimme sateen lähestyvän. Qawsalla on maltan kieltä, ja tarkoittaa sateenkaarta. Mitä ihmeitä vesi tekeekään valolle! Ja muitakin ihmeitä, loputtomasti!

Vastaan tällä kuvalla Luovan lauantain 103. haasteeseen *Vesi*.

Tässä olen tutkinut uuden tuttavuuteni SumoPaintin keinoja, ja niitähän löytyy. Paljastan salaisuuteni: alla on bussipysäkillä napattu kuva. Sateenkaari täydessä loistossaan nähtiin vasta bussin ikkunan läpi.

Birzebbuka, Malta, MH 2012

Sumo!

2012-02-26T13:12:00.001+02:00

"Sade avaa korvat nukkujalle..." (Eeva-Liisa Manner)

Ihmettelen, miten kauan olen lykännyt tutustumista mainioon kuvankäsittelyohjelmaan: Sumo Paint. Kuvittelin kai sitä joksikin temppuilusovellukseksi, enkä edes tiennyt, että se on suomalaista tuotantoa. Mutta nyt olen tutustunut, ja olen ihmeissäni! Siinähän on kaikki, mitä harrastajavalokuvailija voi toivoa, ja ilmaiseksi. Kaikki mitä taannoin löytyi vain kalliista Photoshopista, jopa 'tasot'.

Tutkin tietenkin kiinnostuneena sen piirustusominaisuuksia. Olen vasta muutaman kokeilun tehnyt. Tähän 'mustekynään' mielistyin, sen käyttäytyminen muistuttaa hiukan kauan sitten suosimaani musteläiskäpiirustusta. (Tein sillä tekniikalla kuvituksia.) Bamboo-kynällä on mukava piirrellä, mutta sormellakin voi tuhertaa, jos on käytössä hiirilevyllä varustettu läppäri. Kuinkahan sujuu iPadilla?

Sumoa ei ladata kovalevylle, se toimii selaimessa, ja vaatii siksi tietenkin hyvän yhteyden. Jatkan tutkimusretkiä taas kun siltä tuntuu. (Kuva on luonnos Luovan Lauantain haasteeseen, joka meni ohi aikoja sitten...)

***

Huomaatkos! Blogger on lahjoittanut odotetun sivupalkin tähän dynaamiseen malliin! Siellä oikeassa reunassa kurkistelee nyt muutama kallisarvoinen lukija, ja aloitin juuri linkkilistankin.

Gadgetit näkyy etusivun kautta, joten tämä sivu on ensin suljettava tuosta rastista ylhäällä oikealla.

Temppelipuutarhassa

2011-12-16T12:24:00.003+02:00

Wat Chiang Man- temppelialue on melkein ikkunan alla. Moni muukin vierailija valitsee penkin puun varjosta, ja viihtyy siinä tuokion kirjan tai seuralaisensa kanssa. Tänään piirtelin siellä varjojen jo pidetessä. Koko päivän loikoilleet koirat alkoivat selvästi virkistyä ja kuljeskella, vastaten välillä muurin takaa kuuluviin haukahduksiin. Ryhmä japanilaisia turisteja valokuvaili chedin norsuja ja toisiaan, italiaa kännykkään puhuva mies kulki ohi ison kassin kanssa. Hän laski kassin tuon puun viereen, ja sieltä livahti ulos kaunis kissanpentu. Niinpä se pääsi mukaan kuvaan. Kissanulkoiluttaja jäi puhumaan kännykkäänsä kun keräsin viimein tavarani ja lähdin 'kotiin'.

Kaupungin puistossa

2011-12-09T12:39:00.001+02:00

Chiang Main kaupunginpuistossa on kastelu käynnissä, kun kipuan aamupäivällä pois tuktukin kyydistä. Kaikkialla pyörii vesisuihkuja. Saankin hypähdellä ja pyrähdellä etsiessäni varjoisaa penkkiä. Pitäisi tottua paikallisten tavoin, vaatteet kuivuvat tuossa tuokiossa. Turistit ja kaupunkilaiset levittävät mattojaan nurmikolle, kuntoilijat hölkkäävät lammen ympäri. Minä leiriydyn penkille komean bamburyhmän lähelle, ja ryhdyn sitä tuijottelemaan kynä kädessäni. Ohikulkijat hymyilevät, paikalliset pysähtyvät haastattelemaan. Piirtäminen näyttää olevan näppärä keino saada juttuseuraa, aivan kuin koiran tai pikkulapsen taluttaminen. Lyijykynä alkaa tuntua mukavalta.

Luonnoslehtiö

2011-12-08T05:10:00.001+02:00

Norsuja 1200-luvulta, Wat Chiang Man

Täällä ollaan, Chiang Maissa, ja luonnoslehtiö on mukana kuten itselleni lupasin. Laukussa on pehmeä lyijykynä ja ohut tussikynä. Saa nähdä, kumpi pysyy paremmin hyppysissä. Tussilla syntyy luontevasti pikaisia merkintöjä. Lyijykynä houkuttelee valöörien etsimiseen, hitaaseen tutkimiseen. -Onpas siitä aikaa! Kuin laittaisi sormensa pianon koskettimille vuosikymmenen jälkeen, ja alkaisi haparoiden etsiä unohtuneita sointuja. Sieltä ne tulevat, vähitellen...

Norsuja pikaisesti

Kolmas versio

2011-11-24T10:11:00.001+02:00

Kolmas versio Saima Harmaja-teemasta syntyi joutuisasti ArtRagessa valmiiksi työstetyistä aineksista. Jotakin tällaista alunperin tavoittelin, mutta oli käytävä sivuraiteilla ensin. Sitäpä en arvaa sanoa, mikä näistä kolmesta olisi osuvin. Eikä ole tarpeenkaan. Inspiroiva aihe oli Luovassa Lauantaissa, kuten toistenkin tuloksista voi huomata.

Muunnelma teemasta

2011-11-23T14:53:00.001+02:00

Nyt meni jo yltiöromanttiseksi. Luovan Lauantain Saima Harmaja-teema jäi päässä pyörimään. Tästä nyt tuli ihan muuta kuin meinasin, oli tarkoitus lähteä tuota kineettistä ilmettä lisäämään, pois esittävästä. Piirustukset ovat omatahtoisia. Tämä muistuttaa silhuetteja, joita leikkasin 14-vuotiaana mustasta paperista. Ei vähiten ajatusmaailmaltaan... Julkaisen silti ArtRage-näytteenä. Tämä syntyy ihan kuin serigrafiat: Piirrän varjokuvia ja teen niistä sabloonat. Kasvatan samoin kuvaa kerros kerrokselta. Ilman värimateriaaleja, riepuja ja liuottimia.

Vieläköhän ehtisin palata siihen kineettiseen suunnitelmaan?

Tänä yönä jäätyy järvi

2011-11-22T17:21:00.001+02:00

Luovan lauantain 96. haaste:
Saima Harmaja

JÄÄTYVÄ JÄRVI

Tänä yönä jäätyy järvi.
Vesi tuskin liikahtaa.
Kuun valkean paisteen alla
on kuolemanhiljaa maa.
Vain mykässä vartiossa
puut seisovat pimennossa,
puut pitkine varjoineen.
Ja kaukana koira haukkuu.
Se on hirveä koira, se haukkuu
sysimustaan pimeyteen.
-Tänä yönä jäätyy järvi.
Kuu pysähtynyt on.
Pidä kädestäni kiinni,
sinä Tajuamaton.

Maalausmatkoja

2011-11-21T20:05:00.001+02:00

Chalkidiki 1990

Nostelen isosta mapista lisää vanhoja piirroksiani. Tämä tuo muistoihini Golf-matkan Kreikkaan, missä Tuire ja minä erkanimme seurasta joka aamu, ja haimme oman rannan, aina yhä kauempaa. Uskomattoman paratiisin löysimmekin, ketään muuta ei näkynyt yhtenäkään päivänä! Tuire lueskeli ja nautti auringosta, minä piirsin. Tämä kuva syntyi matkan jälkeen kotona, mutta perustuu luonnoksiin ja valokuviin. Tekniikka on aika näppärä ulkotyöskentelyyn. Käytän vesiliukoisia värikyniä. Tähän olen vetänyt muutaman pohjatoonin vesivärein, mutta ulkona luonnostelin usein pelkillä värikynillä. Hankasin väripintoja kostealla paperilla, ja jatkoin piirtämistä kuivalle tai kostealle pinnalle. Paperilla on tietysti merkitystä, jos haluaa tehdä jotakin kestävää. Piirtäjä löytää ajan kanssa sen oikean paperin, joka vastaa omiin tavoitteisiin.
Päätin alussa, että tässä blogissa keskityn piirtämiseen ja grafiikkaan. Tämä liikkuukin rajapinnalla, sillä värikynien käyttö on yhtähyvin piirtämistä kuin maalaamista. Monet pinnat syntyvät viivoista. Samoin pastellimaalaus on piirtävää maalaamista. Hiilipiirros puolestaan on mitä maalauksellisin piirustustekniikka. Rajanveto onkin vaikeaa. Ja mahtaako olla edes tarpeellista...

Nyt olen teroittanut pienen erän Caran D'ache Supracolor-kyniä kokoelmasta, joka oli mukanani Kreikassa 1990. Jokainenhan tietää, että kolmella päävärillä syntyy kaikki mahdolliset sävyt ;)

Karvalakki 2

2011-11-11T21:02:00.001+02:00

Pinosta löytyi toinen versio. Mitähän ajattelin tuota luodessani? Ehkä halusin maalata hiilellä lennokkaammin, irtautua hiukan fotorealismista, joka oli pop 70-luvulla. Ehkä tavoittelin voimaakkaampaa valoa, syvempää varjoa. Hattu on suuri, mutta paljon kevyempi kuin edellisessä kuvassa.
Ihan selvästi hän iskee silmää ;)

Karvalakki

2011-11-11T09:28:00.001+02:00

Taas nostan pinosta vanhan piirroksen. Tämä omakuva ei ole koskaan ollut esillä näyttelyissäni, joten nytpä saat nähdä. Aiheena oli uusi ihana talvipäähine Lapin pakkasiin 70-luvulla, muistaakseni sinikettua. Kettutytöt eivät vielä olleet edes syntyneet. Hattumuoti on sittemmin kokenut monta muutosta. Joskus 90-luvulla löysin kaapistani vanhan karvahatun, ja kiskoin pakkasella päähäni koulussa välituntivalvojana. Ympärilleni kerääntyi piiri ihmettelemään moista näkyä. Kaikki avopäin, kuten oli tapana. Uljaasti kannoin hattuni koko pitkän välitunnin. Pipomuoti hiipi sitten nuorten pariin, tosin ennen muuta sisätiloissa...

Luonnoslehtiö reppuun!

2011-11-04T14:09:00.002+02:00

Algarvessa 1990

Kävin pitkästä aikaa ostamassa luonnoslehtiön seuraavaa matkaa varten. Kuinka olin unohtanut tuon asian, joka ennen oli välttämättömyys! Mihin kummaan unohtui verraton tapa? Onko parempaa keinoa ottaa paikka tai maisema haltuun? Nykyisin otan vimmatusti valokuvia tietääkseni, mitä kaikkea näinkään. Piirtäminen ikäänkuin antaa luvan viipyä kiinnostavassa paikassa. Viime aikoina olen turvautunut kutimeen, sekin on oikein hyvä tekosyy istua tuntikausia tulppaanipuun alla. Mutta eilen ostin luonnoslehtiön, laadukasta Cansonin 'Extra White'-paperia. Tietenkin otan myös valokuvia, kuten ennenkin. Luonnos ja valokuva tukevat toisiaan, jos haluan kotona tehdä jotakin 'kunnollista ' nähdystä ja koetusta. Selasin luonnoslehtiöpinojani, ja mieleeni palautui aurinkoisia, lämpimiä kallioita, uteliaita lapsia, kiireettömiä hetkiä. Joskus syntyi oikein leiri, levitin kalliolle vesivärit tai värikynäkokoelmat.

Selailen upouutta lehtiötäni. Pysynkö päätöksessäni? Kohta kokeilen, miten se ottaa vastaan pehmeän lyijykynän kosketuksen. Olenhan lähtenyt etsimään kadonnutta viivaa.

Madeiralla 2002

Mielistyin serigrafiaan

2011-11-01T17:16:00.000+02:00

' Elefanttivitsi' serigrafia 1983

Kuinka se alkoikaan? Oppilaat kuvisluokassa penäsivät, että eikö painettaisi kuvia ja tekstejä, -varsinkin tekstejä, T-paitoihin? Silkkipainolla tietenkin. Täytyihän tuohon paneutua, vaikka ei Ateneumissa ollut kuulunut kurssitarjontaan. Tilasin seuloja, raakeleita ja värejä, niitä oli jo saatavilla harrastuskäyttöön.

Tunsin kyllä asian päällisin puolin. Silkkipainon historia juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse Kiinaan ja Japaniin. Minun äidinäitini oli perustanut 20-luvun lopussa Helsingin Taidevärjäämön, ja siellä sovellettiin tuota tekniikkaa uusin keinoin painokankaisiin. (Vanhoissa valokuvissa näen Taidevärjäämön kauniit verhot korkeissa ikkunoissamme.)

Taidenäyttelyihin alkoi ilmaantua 60-luvulla, opiskeluaikoinani, ihan uudenlaista grafiikkaa: serigrafioita. Olikohan sePOP-taiteilija Andy Warhol, joka toi silkki- eli seripainannan kuvataiteen piiriin? Monet suomalaiset taidegraafikot omaksuivat uuden menetelmän, sehän sopi valtavan hyvin 70-luvun henkeen ja julistavaan taiteeseen. Minä rakastuin Raimo Kanervan ( Salmelan kokoelmissa on Kanervan uudempaa tuotantoa) isoihin, mielikuvituksellisiin kuviin. Serigrafia ei tunne rajoja, kaikki on mahdollista. Myös suurten sarjojen vedostaminen sujuu nopeasti ja helposti. Eniten menee aikaa seulojen ja sapluunoiden rakentamiseen, painotyön valmisteluun. Ja tietenkin kuvan suunnitteluun.

Takaisin kuvisluokkaan siis. Välineet ovat pöydällä, oppilaat piirissä ympärilläni. Olin leikannut sabloonan litoposter-paperista, ja näyttäisin nyt kuinka väri vedetään raakelilla seulan yli, jolloin se ilmestyy allaolevalle piirustuspaperille. Näytin hyvin itsevarmalta kuten opettajan tulee. Eiväthän he tienneet, että vedostin nyt elämäni ensimmäisen serigrafian. Olin tarkasti perehtynyt ohjeisiin, miksi suotta olisin harjoitellut etukäteen? Vain lahjattomat harjoittelee...

Tulihan siitä kuva, jonkinlainen. Väri vaan karkasi ääriviivan vierestä tehden ruman punaisen lammikon arkille. Mikähän meni vikaan? Oliko ryhdyttävä sittenkin harjoittelemaan?

Epäonnistumisen syy oli tämä: Paperille ja kankaalle on erilainen tekniikka. Sitä en vielä tiennyt. Paperipainannassa käytetään kovapintaista imupöytää, ja seula nostetaan irti paperista salamannopeasti. Kangaspainossa käytetään joustavaa alustaa, ja väri voidaan vetää useammankin kerran samaan kohtaan. Kuvisluokassa keksimme kuitukankaan, jolle voi tehdä kuvia. Ja oppilaiden T-paitakuvista tuli verrattoman hienoja!

Sitten kohtasi taiteilijaa onnenpotku. Iso hotelli tilasi minulta 100 kpl tauluja, grafiikkaa siis. Tosin oli nöyrryttävä tekemään taidetta, joka sopisi sisustuksen väriin. Tein luonnoksia puupiirros- ja linotekniikalla, ja totesin että urakka on mahdoton. Jännetuppitulehdus seuraisi. Silloin Mies, tuo verraton kannustajani, löysi minulle käytetyn imupöydän serigrafiaa varten, se näkyy kuvassa. Valmistin sabloonat pohjavärejä varten kalvosta leikkaamalla, tarkemmista yksityiskohdista syntyi valotuskaaviot (alan liikkeessä). Yhteistyössä Miehen kanssa vedostimme nuo100 kuvaa (50+50, kaksi mallia) . Mies oli mestarikohdistaja. Tässä oli nyt ensimmäiset oikeat serigrafiani! Hanke onnistui, ja taulut sopivat sisustuksen väriin ja hyväksyttiin.
Vuosien jälkeen joku kertoi nähneensä noita vedoksia kiertävällä taidekauppiaalla. Hotelli oli uusinut sisustuksensa.

Mikkelin työpajassa, kuva JH

Silkkipainosta Wikipediassa

PS. Sergrafiasta on monta konstia siirtynyt digipiirtämiseeni. Ehkä eniten juuri siitä. Paljon puhtaammin sormin...

Puupiirtäjänä

2011-10-28T11:25:00.001+03:00

'Harha' puupiirros 1971

'Vastaantulija' puupiirros 1971

Puupiirroksesta, kuten huilunsoitosta, voi nauttia, vaikka ei tietäisi siitä mitään. Mutta tieto tuo lisää vivahteita elämykseen. Perspektiiviä. Oivaltamisen iloa. - Puupiirrokselle puun syyt ja veitsen kosketus antavat ainutlaatuisen, jäljittelemättömän ilmeen. Kerron niin lyhyesti kuin osaan:

Puupiirros on taidegrafiikan menetelmistä vanhin.
Puulaatasta leikataan terävillä veitsillä pois kohdat, joihin ei halua painoväriä.
Jokaiselle värisävylle tehdään oma laatta. Tosin muitakin tapoja on. (Esimerkeissä 2 sävyä.)
Kaiverrettu laatta väritetään telan avulla. Muitakin konsteja löytyy.
Vedostaminen tapahtuu käsin hiertämällä paperia luulaikalla tms., tai joskus painoprässin avulla.
Vedokset numeroidaan 1/25, 2/25 jne, perinteisesti vasempaan reunaan; signeeraus oikeaan.
Näytteille ripustetaan kehystettynä, lasin alle (muuten vedos turmeltuu pian).

Puupiirtäjäksi päätin ryhtyä jo 13-vuotiaana. Serkkuni vieraana Nurmijärvellä, hiihtolomalla, pääsin kokeilemaan veistä puuhun Vilho Askolan työpajassa. Lumoutuneena seurasin, miten vedos siirtyi puulaatalta läpikuultavalle japaninpaperille hitaasti hiertämällä. Uudet taitoni vein oitis kuvisluokkaan, missä ikimuistoinen taidekasvattaja, Kerttu Luukannel, kannusti oppilaitaan. (Hän oli ensimmäinen mesenaattini :) Ex Libriksiä syntyi itselle ja ystäville.

Rovaniemellä 70-luvulla uskoin vakaasti, että ryhdyn päätoimiseksi taidegraafikoksi. Sain töitäni jurytettyihin näyttelyihin, nämä kaksi postikortin kokoista puupiirrosta esiintyivät ensimmäisen kerran Ars Arcticassa 1972. Kellastunut lehtileike kertoo, että 'Harha' ja 'Vastaantulija' pääsivät valtion kokoelmiin. Voit uskoa, että se kannusti jatkamaan nuorta aloittelijaa! Aktiivisimmat vuodet taidegraafikkona vietin Mikkelissä 80-luvulla, ja näyttelyissä meni tuohon aikaan tauluja mukavasti kaupaksi, yksityisille ja julkisille seinille. Jäipä Mikkelin taidemuseon kokoelmiin jäljiltäni yksi taulu, puupiirros-serigrafia. Mutta koulu oli minut ominut, ja kuvisluokkaan vein myös innostukseni. Ja paljon sieltä myös sain.

***

Ensimmäisissä digipiirroksissani tavoittelin puupiirroksen luonnetta. Tein sävypintoja, joita leikkasin 'pyyhekumilla'. Vaikka aidon puupiirroksen materiaalituntu on jäljittelemätön, voi sen ideaa soveltaa uusin konstein. Näinkin syntyy ihan uudenlaista ilmaisua.

Kuvitellen kuvittelen

2011-10-27T17:20:00.002+03:00

Ihanaa, jo kolme lukijaa! Tervetuloa Miiwi, Orvokki ja Liplatus! Vaikka lukijalaatikko on kaivettava esille Vanhasta Mallista, näitte sen vaivan :) Kyllähän se innostaa, kun ei vallan itseksensä tarvitse höpistä. Aloitin tämän blogin empien, tarkoituksena ruveta jälleen piirtämään. Nyt huomaan, että olen poksauttanut korkin pullosta, ja seuraan uteliaana mitä sieltä tulee. Uusia aiheita näyttäisi tupsahtelevan.Toivottavasti sellaisia, mikä vierailijaakin voisi innostaa. Ehkä osaan piakkoin tehdä esittelytekstin tälle blogille....

Leikkejä kylmässä

2011-10-26T15:02:00.000+03:00

Luovan lauantain 94. haaste "Kylmyys" hohkasi mielessäni, kunnes syntyi melkein viime tingassa tämä versio elfantti-kestosuosikistani. Kaksi iltaa kului viilaamiseen, joten ei tämä digipiirtäminen välttämättä niin sukkelaa ole. Huhhuh, meni kädet kohmeeseen ;)

Perspektiivileikit

2011-10-25T09:10:00.001+03:00

Outoja otuksia

Kaivelen kovalevyni ArtRage-luonnoslehtiötä, sieltä löytyy monia alotuksia ja muistiinpanoja. Voin piirtää ihan vanhanaikaisesti viivottimella ja kynällä suoraan näytölle. Yhtä hitaasti ja kumitellen kuin konkreettisilla työkaluilla. "Outoja otuksia" muistuttaa, miten kuvistunnilla leikattiin, liimattiin ja piirrettiin kollaaseja. (Vieläköhän sellainen on tapana, vai istutaanko vallan näytön ääressä?) Otukset on leikattu kumittamalla valokuvasta pois ympäristö. Photoshopissa sellaista kutsutaan syväämiseksi, ja työvälineenä on joku valintatyökaluista.

Keskusperspektiivi

Kuvan manipulointi onkin sukkelampaa. Viedään piirros Photoshoppiin , valitaan sopiva muokkaus ja kiskotaan kulmista. Mikäpä siinä, tarkoitus pyhittää keinot. Katsojalle ei ole väliä miten kuva on syntynyt, kunhan se on puhutteleva :)

Photoshopattu tila

Yritän suunnitella asialliset 'tunnisteet'. Vaarana on tehdä niitä liikaa. Merkintä 'ArtRage' meinaa, että kerron jotakin ArtRagesta. Suurin osa piirustuksista (ainakin tässä vaiheessa) on sillä tehty, joten tekotapa mainitaan vain, jos siitä poikkean.

Kineettiset leikit

2011-10-24T22:31:00.000+03:00

"Ingen dag utan en..."
Taustaa suunnitellessani syntyy versioita vanhasta fix-ideestani. Näitä ruudullisia kuvia luotiin paljon sekä omassa pajassa, että kuvisluokassa. Entiset oppilaani ehkä muistavat, miten tutkimme vastavärien voimaa, niin että silmissä leimahteli . Innoittajana Op-taide, joka tuli tunnetuksi 60-luvulla.

Käsin tämä syntyisi vaikkapa silkkipainotekniikalla (serigrafia). Piirtäisin ja leikkaisin (tai valottaisin ) ruudukon kahdelle seulalle, ja vedostaisin kahdella värillä. Nyt valmistin sabloonat ArtRagella, ja väritin kaksi kerrosta ruiskulla. Käsityötä, totta kai!

Olisipa mukavaa saada lukijoita tähän uuteen blogiin. Lukijalaatikko löytyy perinteisestä näkymästä, minne pääset otsikon vierestä klick!

Ikivanhat digipiirrokset

2011-10-22T22:32:00.000+03:00

Mustavalkoiset luonnokset on raapusteltu MacPaint-ohjelmalla joskus 1988. Muistan hyvin, hiirellä voi piirtää viivaa ja myös kumittaa sitä. Jopa spray kuului työkaluihin. Olin ihastunut, uudenlaiset graafikon konstit oli tarjolla. Tulostimen avulla syntyi kuvituksia näin yksinkertaisin välinein. Tuo huilistifauni toimi omana logona aikana ennen Avataran tuloa muotiin.

Japanilaisen huilunsoittajan punainen väri kertoo, että värinäyttö on jo ilmestynyt, 90-luvulla ollaan. Silloin oli käytössäni piirustuslauta ja kynä, edeltäjä mainiolle Bamboolle ja vastaaville digikynille. Taisi olla Photoshopin varhainen versio jo käytössä, viivassa näkyy enemmän sävyjä. Digipiirtäminen hiipui, kun minusta tuli Windows-käyttäjä 2008 asti.

Kaukainen hymy

2011-10-21T13:25:00.000+03:00

En julkaise omaisten tai tuttujen kuvia ilman lupaa, mutta piirtämällä voin kiertää tätä tapaa:) Tässä kaukainen rakas ihminen minun silmin. Se on mukana sivulla Digipiirroksia, jonne keräsin muutaman tätä blogia varhaisemman piirustuksen.

Tänään tein luonnoksia uuden blogini taustaksi. Seitsemännen version jätin paikoilleen. Katselen nyt tätä jonkin aikaa.

Varsin lyhyt on vielä kuvajono Flipcard-näkymässä. Ruudut vilistää silmissä kineettisesti...

Luonnos kesäpaidaksi

2011-10-19T15:35:00.001+03:00

Kuvitus Varamussalon juttuun syntyi tänään

Sloganin on lohkaissut Vesa Majanen Kymensanomissa.

Piirtäminen alkaa tuntua kiinnostavalta pitkästä aikaa. Paperia ei kulu vaikka heittäisin roskikseen kuinka paljon, eikä kyniä tarvitse teroittaa. Tosin kynänterä kuluu ajan kanssa, ja olenkin jo kerran vaihtanut sen. Taas huomaan, että on vain aloitettava odottamatta inspistä. Työ vie mukanaan jos on viedäkseen. Piirrän joka päivä edes vähän. ArtRage tallettaa luonnokset sellaisenaan, ja niitä on helppo jatkaa.

Digitaalisessa piirtämisessä kiehtoo se, ettei tässä kerry piirustusröykkiöitä. Ei leijaile hiilipölyä, ei haise fiksatiivi eikä tärpätti. Tulos on aineeton, vaikka kynä rahisee piirustuslautaa vasten kuin oikealla, karhealla paperilla. Vaikka rakastan materiaalin kosketusta, rapisevaa paperia, hiilen hankaamista kämmenellä, veitsen viiltoa puupintaan (puupiirrokset), väritelan rahinaa lasilevyllä, olen kumminkin lopen kyllästynyt tavaran kertymiseen työhuoneessani. Olen myös väsynyt näyttelyiden pystyttämiseen ja kaikkeen resuamiseen mikä siihen liittyy. Onhan se ollut antoisaa, niin kauan kuin sitä halusin. Nyt en enää halua, eikä minun tarvitse. Näin ajattelen nyt, enkä puhu tulevaisuudesta. Minun iässäni on aina tänään :)

Nukke muistelee

2011-10-17T19:36:00.000+03:00

Vanhan Huvilan ullakolta löytyi taannoin siivouksessa hyljätty nukenpää. En hennonut sitä hävittää, vaikka en vielä tiennyt Martta-nukkien arvoa. Nyt tuo muistelee menneitä nuoruuden päiviä.

Martta on vieraillut myös Varamussalossa. Hän onkin nykyisin ihan hyvässä seurassa, ja kuulee monia uskomattomia tarinoita.

ArtRage

2011-10-16T11:51:00.003+03:00

Bamboo

Ja tässä uusin piirustusvälineeni: WacomBamboo (Fun Pen & Touch Medium) piirustuspöytä. Sen kylkiäisenä tullut ArtRage-piirustusohjelma on näytöllä. Monia muitakin hauskoja ohjelmia seuraa mukana. Vajaat pari vuotta olen sillä piirrellyt. Näistä olen jo kertonut yhtä ja toista K50-blogissa. Kuvasta näet, että piirrän käsin. Näytölle on nuppinneulalla kiinnitetty mallikuva ;) Ja mikä parasta, kosketus välittyy aivan kuin paperille piirtäessä. Herkkä kosketus tuottaa hennon viivan, voimakas vahvan. Kynään saa ajan kanssa tuntuman. "Paperia" voi käännellä kuten oikeaa. (Jokainen piirtäjä tietää, että kaariviiva onnistuu parhaiten tietyssä asennossa.)

Kynää voi käyttää kaikissa piirustusohjelmissa, mutta kosketusherkkyys puuttuu esim. GIMPissa ja Photoshopissa. Silti piirtäminen on ihan toista kui hiirenmötikällä. Voipa tuota kynää käyttää hiirenäkin navigoidessa.

Tämä 'piirustusstudio' ei ole kovin kallis. Vastaava summa kuluu helposti taiteilijatarvikeliikkeessä. En silti pidä tätä vaihtoehtona, vaan lisämahdollisuutena. Näin voi piirtää suoraan julkaistavaksi. Voi myös tuottaa kuvia tulostettavaksi. Silloin on vaan luotava kyllin suuri koko. Mikäli valitsee aikaa kestävät mustesuihkuvärit ja paperin, voi tällä tavoin valmistaa sarjan grafiikan vedoksia, jotka sitten numeroi ja signeeraa oikeaoppisesti.

Syntyvässä harjoitelmassa käytän mustaa ja valkoista liitua, pyyhekumia, ruiskua. Ja kerroksia (Layer) jolloin voin helposti poistaa tai kumittaa epäonnistuneet viivat tuhoamatta pohjasävyjä. Keskentekoisen työn voi tallettaa työskentelytilassa.Kuvan valmistuttua voin tallettaa sen myös JPG-muodossa.

Pastelli

2011-10-16T10:00:00.000+03:00

Esikoinen (detalji) 1971

Kuopus (detalji) 1971

Välillä halusin istuttaa pojat malliksi.Turhaan yritin vakuuttaa, ettei se ole mikään rangaistus. Kuopus suostui sentään yrittämään, mutta esikoisen piirtääkseni sain tyytyä valokuvaan.

Pastelliliitu on hiilen kaltainen. Maalauksellinen piirustus? Graafinen maalaus?Väripinta on kuin perhosen siipi, turmeltuu kosketuksesta. Ainoa hyvä säilytystapa on passepartout-kehyksellä varustettuna lasin alla. Fiksatiivia voi käyttää kiinnitykseen kuten hiilipiirroksissakin, mutta mielestäni se tuhoaa pastellin herkkyyden.

Nämä löytyivät pinosta vain silkkipaperilla suojattuina. Vaurioita voi huomata.
Ehkäpä löydän ArtRagesta pastelliliidun?

Hiilituherrus?

2011-10-15T18:17:00.000+03:00

Marionetti

Etsin hiiltä Artragesta. Tuhertaminen ja kumittaminen näyttää aidolta. Valkoiset ornamentit eivät oikein, liian teräviä ovat. Hassua, haluan jäljitellä oikeaa hiiltä, vaikka käytettävissä on kaikki digitaaliset keinot. Ehkä löydän oman käsialani, mutta juuri nyt haluan piirtää 'hiilellä'.

Mallikseni on istahtanut matkamuisto Thaimaasta. Aika kiva marionetti, tulee ehkä seikkailemaan luonnoslehtiössäni toistekin.

Omakuva

2011-10-15T18:03:00.000+03:00

Vakavana katsoo 70-luvun kotirouva/taiteilija Rovaniemellä peiliin. Hiilipiirroksia syntyi paljon, mutta myös maalauksia ja grafiikkaa. Villit poikalapset eivät malttaneet istua malleina, niinpä syntyi omakuvia. Mikä huima hyppy olikaan muutto Hesasta Lapin portille! Yhtäkkiä huomasin olevani vilkkaassa näyttelytominnassa mukana.

Äskettäin löysin pinon vanhoja piirustuksia, digikuvasin ne, ja ehkä etsin niistä kadonnutta piirtämisen iloa? Näillä sivuilla jätän digitaaliset efektit ja kuvamanipulaatiot. Piirrän käsin.

Ateneumissa

2011-10-15T17:32:00.000+03:00

Melko uusi kuvitus Varamussalon juttua varten. 60-luvun taideopiskelija tässä piirtää elävän mallin luokassa, miettien jännittävää tulevaisuutta... Tyttö vai poika?

Piirretty digitaalisella 'lyijykynällä', ArtRagella.

Hiilen houkutus

2011-10-15T17:20:00.000+03:00

Asetelma 1971

Hiili alkoi kiehtoa, kun löysin sen oikean: puristetun hiilen, josta löytyy mustaakin mustempi sävy ja siksi myös harmaasävyjen koko skaala. Lapin kaamoksessa 70-luvulla syntyi tämäkin työ. Lyhyt 'vapaan taiteilijan' ura alkoi Rovaniemellä, kunnes minut houkuteltiin takaisin kuviksenluokkaan. Muistan hyvin, miten upeita, suuria hiilipiirroksia oppilaani loivat! 70-luvulla hämmästytti taidepiirejä fotorealismi, juuri kun olimme tottuneet, että nonfiguratiivinen on ainoa vakavasti otettava ilmaisutapa. Hiili oli loistava väline, kun kuvisluokassa yritimme tavoitella valokuvamaista todellisuutta.

Unelmien kynä

2011-10-15T16:41:00.000+03:00

Piirsin aina. Koulukirjojen mariginaalit täyttyivät milloin opettajan puhe kuului vaan ei häirinnyt. Äskettäin lapsuudenystävä luovutti pinon vanhoja kirjeitäni. Yllä kerron ihanasta uudesta kynästä, Rapidograf nimeltään. Me 50-luvun tytöt kirjoittelimme ahkerasti, milloin loma vei meidät eroon toisistamme. Tuohon aikaan ihailin suuresti Tove Janssonin kuvituksia Muumikirjoissaan, ja sen voi monista säilyneistä luonoslehtiöistä huomata. Tussikynä oli rakkain aarteeni, kunnes hiilen pehmeä maailma avautui Ateneumin piirustussalissa. Ja kaikki mahdolliset kuvantekokeinot tulivat ulottuville.
Minusta tuli kuviksenopettaja. Myös taidegraafikkona olen sivutoimisesti esiintynyt, mutta rohkeus ei riittänyt jättäytymään sen varaan.

Nyt olen päätoiminen harrastaja. Yritän tavoittaa tussikynän ja hiilen lumouksen uusin keinoin. Tämän blogin aloitan siinä toivossa. Laitan pesämunaksi joitakin vanhoja piirustuksiani, mutta tarkoitus on luoda uusia. Keskittyisinkö mustavalkoiseen piirtämiseen (ikäänkuin kontrastiksi värien pakahduttavaan runsauteen mediassa)? Vai sallinko sittenkin värit? Olen aina pitänyt siitä, että leikkikehällä on reunat, se on inspiroinut etsimään juuri välineelle ominaista kieltä ja omaa käsialaa. Digitaalisessa kuvanteossa hämmentää se, että kaikki on mahdollista. Hukun runsauteen! Nyt siis rajoitan keinojani vapaaehtoisesti. Varsinkin jätän pois filtterit, joilla voi helposti loihtia upeita tuloksia ja erehtyä pitämään niitä omina taidonnäytteinä.

Aloitan melkein salaa, ja linkitän näkyviin mikäli tämä alkaa vetää. Kokeilen samalla uutta dynaamista blogipohjaa, ja sehän ei ole mahdollista jos estän lukijoilta pääsyn.

"Ingen dag utan en rad" opasti Topeliuksen isä poikaansa. Hyvä ohje myös piirtäjälle.

Jos sattumalta löydät tänne, en tietenkään pane kommentteja pahakseni.