maanantai 26. tammikuuta 2015

Kiroileva bulbuli

Red-whiskered Bulbul, Pycnonotus jocosus, punposkibulbuli
Naapurin palmun latvasta raikaa "wit-tuwi-tuu wit-tuwi-tuu"! Tuttu ääni jonka voi kuulla myös kaupungilla liikenteen hälyn lomassa. Tämä lintu viihtyy asutuksen liepeillä. Usein se asettuu ihailtavaksi sähköjohdoille ja pyrähtää tiehensä ennen kuin saan kännykkäkameraani auki.

Tässä olen tutkiskellut toista piirustusohjelmaa: SketchBookX iPadille. Tässä on monia ominaisuuksia, jotka puuttuvat ArtRagen tablettiversiosta, ja päinvastoin. Kumpikin vaatii harjaantumista, että saisi kynän noudattamaan silmän vaatimuksia. Olen piirtäjä ja graafikko enemmän kuin maalari, ja siksi ArtRagen "öljymaalaus" ja "akvarelli" menee osaltani hukkaan. En ole innostunut jäljittelemään perinteisiä tekniikoita. Digipiirustus ei ole vaihtoehto, vaan ihan uusi väline.

4 kommenttia:

Liplatus kirjoitti...

Vastasitkin ajatuksiini, kun mietin että millähän piirtelet siellä tropiikin keskellä.

Tabletti nähtävästi toimii hyvin, ettei ole katkoja.
Koh Lantan Saladanin taajamassa älypuhelimeni jätti monesti toimimatta, netti toiminnot pätki.
Valokuvasin myös älypuhelimella kameran lisäksi.

Kaunis työ on tämäkin.

Marjattah kirjoitti...

Palattiin juuri hyiseen kotimaahan. Meillä oli hyvä wifi-yhteys siellä Thaimaan-kodissamme. Piirtää voi toki ilman yhteyttäkin. Tabletti on mulle uusi hankinta, ja alan mielistyä. Kieltämättä tuntuu taas ylelliseltä piirtää pöytäkoneella isoon kokoon. Tabletti on verraton luonnoslehtiö. Täytyy jatkaa harjoittelua :)

Vallaton mummeli kirjoitti...

Kyllä mun varmaan se tabletti pitää hankkia, vaikken piirtämiseen sitä tarvitsekaan (kun en osaa). Matkoilla varmaan näppärä.

Marjattah kirjoitti...

Tabletti on monessa näppärä. Mutta kirjoittaminen sujuu paremmin kannettavalla.